Arvot, jotka ohjaavat tekemistämme näkyvät hyvin Motivan kriteeripankki kilpailutyössä
Exovelle on aina ollut tärkeää elää arvojemme mukaisesti, niin että ne heijastuvat myös käytännön tekemisessä. Edellisen omistajamme tapana onkin ollut sanoa että “arvot eivät ole arvoja jos niiden toteuttaminen ei tee kipeää”. Motivan projektin yhteydessä yhteisten arvojemme noudattaminen ei kuitenkaan tuottanut tuskaa, päinvastoin, ne innostivat meitä toimimaan entistäkin motivoituneemmin ja sitoutuneemmin.
Meillä arvot sekä toiminta kohtaavat, arvot eivät ainoastaan ohjaa meitä valinnoissa ja päätöksissä vaan heijastuvat tekemisessämme aidoisti arjen ja asiakastyön kautta. Konkreettisesti tämä näkyy erinomaisesti Grand One kilpailussakin noteeratun Motivan kriteeripankki verkkopalvelun projektissa.
Kriteeripankki on kestävien hankintojen tietoalusta, joka toimii työkaluna julkishallinnolle ja tukee vastuullisempia hankintoja ja aktivoi vastuullisuuskriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissa. Projekti kuvastaa hyvin Exoven pyrkimystä johtaa vastuullisuuden edistämistä alalla. Tutustu Motivan koko asiakastarinaan!
Arvojemme, kuten avoimuuden, mukaisesti jaamme mielellämme oppimamme ja saavutuksemme julkisesti. Kriteeripankki-projektin myötä haluamme nostaa esiin parhaita käytäntöjämme ja innostaa muita yrityksiä seuraamaan esimerkkiämme kohti kestävämpää digitaalista tulevaisuutta.
Ylpeänä voimme kertoa, että Kriteeripankki on nyt myös finalisti Grand One -kilpailussa, ekologisin verkkopalvelu -sarjassa. Tämä tunnustus ei ainoastaan kohota Exoven profiilia alalla, vaan myös osoittaa, että vastuullisuuteen ja kestävyyteen panostaminen voi tuoda mukanaan myös liiketoiminnallista hyötyä. Näiden periaatteiden ohjaamana Exove jatkaa sitoutumistaan vihreään IT:hen ja vastuulliseen digitaaliseen kehitykseen, luoden samalla positiivista vaikutusta ympäröivään maailmaan.