Paulig

Paulig: Kaikki mainosmateriaali Exoven kautta

Vuonna 1876 perustettu Suomen suurin kahvitalo Oy Gustav Paulig Ab toimii myös Baltiassa, Venäjällä ja Venäjän naapurimaissa. Viime vuosina Paulig on laajentanut liiketoimintaansa erityisesti kodin ulkopuolisilla kahvimarkkinoilla. Yhtiö kuuluu korkealaatuisista merkkituotteistaan tunnettuun Paulig-konserniin, joka toimii useassa Euroopan maassa. Paulig on edelleen perheyritys.

Gredi Content HUB

Digitaalisten materiaalien aineistonhallinta

Gredi Content HUBin avulla voidaan varmistaa, että pakkausmateriaalien hyväksymisprosessi on nopeampi ja tehokkaampi, materiaalit ovat brändin mukaisia sekä dynaamisten pohjat tekevät monet rutiininomaiset työt äärimmäisen helpoiksi

Kaikki markkinointimateriaalit samassa paikassa

Paulig on luottanut Exoven asiantuntemukseen digitaalisten materiaalien aineistonhallinnassa jo vuodesta 2004. Yhteistyö alkoi kuva-arkiston ja materiaalinjakelusovelluksen toimittamisella. Niiden ansiosta Paulig sai yhtenäistettyä kirjavalaatuisen kuva-arkistonsa materiaalit ja standardisoitua ne eri digitaalisiin kanaviin sopiviksi. Myös markkinointimateriaalin tuotanto ja jakelu tehostuivat. Hyvä yhteistyö kukoistaa edelleen. Tänä päivänä Paulig hallitsee kaiken markkinointimateriaalinsa Brand Tooliksi nimetyllä sovelluskokonaisuudella.

Tehokkaampi ja nopeampi hyväksymisprosessi

Pauligin Digital Manager Petteri Kalaoja kertoo, että Paulig on nyt viimeksi uudistanut, laajentanut ja päivittänyt Brand Toolia pakkausmateriaalien hyväksymisprosessiin siten, että Exoven mahdollistama visuaalinen kommentointi otettiin käyttöön.

”Hyväksymisprosessimme on nyt nopeampi ja tehokkaampi. Enää meidän ei tarvitse tehdä hyväksyntää printteinä, vaan voimme tehdä sen Brand Toolissa diginä tässä muutoinkin digitaalisessa maailmassa. Mikä on tärkeää, tämä lisää myös kaikkien osallisten kesken läpinäkyvyyttä hyväksymisprosessissa, kun kaikki näkevät, mitä muut ovat kommentoineet. Näin ei tarvitse keksiä samoja asioita uudestaan”, Petteri Kalaoja sanoo.

Kaikki materiaalit brändin mukaisia

Brand Toolin avulla voidaan varmistaa, että kaikki materiaali on myös Pauligin brandin mukaista. Pauligin Concept Designer Jenni Salmela käyttää Brand Toolia päivittäin työssään. Hänen mielestään sen suurin etu on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että kaikki materiaalit löytyvät yhdestä paikasta. ”Kaikki meillä tietävät, että Brand Toolissa on kaikki visuaaliset elementit mitä tarvitsemme, eikä kenenkään tarvitse kuluttaa aikaa erilaisten tiedostojen metsästämiseen”, Salmela sanoo.

Dynaamiset pohjat helpottavat työtä

Kuva-arkistosovelluksesta versoneeseen Brand Tooliin lisättiin jo vuosia sitten toiminnallisuutena niin sanotut dynaamiset pohjat. Ne tekevät monet rutiininomaiset työt äärimmäisen helpoiksi: esimerkiksi käyntikortit ja julisteet tehdään niiden avulla. Lisäksi pohjien avulla voi tehdä pieniä muutoksia itse, eikä tarvitse kääntyä graafikon tai mainostoimiston puoleen. Myös asiakkaille räätälöityjen materiaalien toteutus onnistuu. ”Dynaamiset pohjat ovat erittäin näppärä työkalu”, Salmela kiittelee.

Hyvää yhteistyötä

Kun Petteri Kalaojalta kysyy, millaista on tehdä Exoven ihmisten kanssa töitä, Petteri saa sanoillaan Exoven väen silmät loistamaan. ”Risto on aivan mahtava tyyppi! Aina yhtä hyväntuulinen ja palvelualtis. Meille jää aina tapaamisesta hyvä fiilis”, Petteri sanoo.

Pauligilla arvostetaan Exoven aktiivista otetta järjestelmän eteenpäin viemisessä. Työkiireiden keskellä ei ehdi miettiä, miten järjestelmä voisi toimia paremmin ja Exoven puolelta tulleet kehitysehdotukset ovatkin olleet tervetulleita. Monet Exoven ehdotuksista on toteutettu, ja järjestelmä on muokkautunut askel kerrallaan käyttäjäystävällisemmäksi. Materiaalien pitäminen ajan tasalla ja esimerkiksi metatietojen syöttäminen vaatii puolestaan käyttäjiltä aktiivisuutta. Pauligilla tuotepäälliköt vastaavat omien tuotteidensa materiaalien tuoreudesta. Suurten materiaalimäärien hallinta on kuitenkin aina haasteellista. ”Ilman hyvää työkalua materiaalien hallinta olisi todella vaikeaa. Brand Tool on tässä osoittautunut hyväksi palveluksi”, summaa Salmela.

Nyt kiinnostaa AI eli tekoäly

Millaiset tarpeet kiinnostavat Pauligia AI:n eli tekoälyn hyödyntämisessä? Miltä kuulostaisi esimerkiksi Pauligin tuhansien ja tuhansien still-kuvien, tai sitten videoiden tallennus ja haku hyödyntämällä niissä olevia metatietoja automaattisesti tekoälyn avulla?

”Demon olemme jo nähneet! Meillä on sisäisesti toivottu koneälyn käyttöönoton mahdollisuuksia, ja nyt tiedämme, että Exoven kautta se on mahdollista. Meiltä on puuttunut nimeämiskäytäntö eli miten voisimme tägittää aineistoja. Toivomme AI:n ja AI-haun helpottavan siinä, että saisimme meidän tuotekuvista suoraan sisältöä Brand Tooliin. Olemme myös monikielinen organisaatio, joten kieliversiotkin meitä kiinnostavat tekoälyn hyödyntämisessä”, kertoo Petteri Kalaoja.

Lisää asiakastarinoitamme