People

Senior Developer & Team Lead Antti Taimiston työntekijätarina: Humanistin harrastuksesta leipätyöksi

Senior Developer Antti Taimisto kuvailee itseään IT-alalle eksyneeksi humanistiksi. Antti aloitti webbidevauksen harrastuksena jo 90-luvulla ja jatkoi sen parissa englantilaisen filologian opintojensa läpi. Kun Antille tarjoutui tilaisuus tehdä harrastuksesta kokoaikatyö, hän tarttui siihen epäröimättä. 

Kielialalta koodin pariin

Nokian romahdettua kielialan työmahdollisuudet Oulussa painottuivat opetukseen ja yrittäjätoimintaan, joita Antti ei kokenut omikseen. Hän alkoikin muuttaa harrastustaan työksi ja siirtyi kielten parista IT-maailmaan.

”Olin päässyt edellisessä työssäni Drupal-tekemisen makuun ja halusin firmaan, jossa sitä tehdään. Hain Exovelle Helsinkiin töihin ja minulle tarjottiin paikkaa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, otanko sen vastaan. Olin jopa valmis lähtemään etelään töiden perässä, mutta tähdet osuivatkin kohdilleen ja Exove tuli Ouluun”, Antti muistelee. 

Hain Exovelle Helsinkiin töihin ja minulle tarjottiin paikkaa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, otanko sen vastaan.

Antti Taimisto

Antti olikin ensimmäinen exovelainen Oulussa. Nykyisin Exoven Oulun toimistolla työskentelee seitsenhenkinen porukka, jonka tiiminvetäjänä Antti pitelee lankoja käsissään. Antin työnkuva on 80 prosenttia devaamista ja 20 prosenttia tiimin vetämistä. 

”Senior Developerina toimin usein Tech Leadina, eli vedän projekteja. Pidän huolen, että hommat tulee tehtyä ajallaan, jaan tehtävät ja tiketöin asiat. Roolini on osittain projektinhallinnallinen, vaikka meillä toki on myös erikoistuneet projektipäälliköt. Hoidan myös itse vaativampia devaushommia. Team Leadina taas olen tukena ja turvana tiimille siinä vaiheessa, kun tarvitaan lisää teknistä kompetenssia. Minulta voi aina kysyä ohjeita. Olen yleismies, joka osaa vastata kaikkeen tai ainakin tietää keneltä kysyä”, Antti kertoo.

Senior Developerin työ ei mene puurtamiseksi

Antti on viihtynyt Exovella lähes 8 vuotta. Työssä on edelleen imua, sillä ilmapiiri on kannustava, työkaverit kivoja ja hommat sopivan vaativia. 

”Ei mene puurtamiseksi, vaan haasteita riittää. Työn sisällössä on paljon vaihtelua ja pääsen tekemään kaikenlaista uutta. Työskentelen asiakkaamme lukuisten eri projektien parissa ja pääsen jatkuvasti haastamaan itseäni teknisesti”, Antti kuvailee.

Exovella saa Antin mukaan myös rauhassa keskittyä hommien tekemiseen ja säädellä itse sitä, kuinka monta rautaa on kerralla tulessa. Vastuuta ja haasteita on tarjolla, mutta niitä ei ole pakko haalia, jos ei itse halua. 

Kovin juttu Exovella on sellainen äärimmäisyyksiin viety joustavuus

Antti Taimisto

”Kovin juttu Exovella on sellainen äärimmäisyyksiin viety joustavuus. Käytännössä kaikki onnistuu. Teimme jo ennen koronaa paljon etätöitä. Omaa elämää, johon kuuluu lapsi ja koira, on helppo sovittaa työn oheen, kun ei tarvitse täyttää kolmea kaavaketta siitä, että jää etätöihin”, Antti kertoo.

Millainen tyyppi sopii Exoven tiimiin?

Antti muistuttaa, että alan koulutusta tärkeämpää on into oppia ja uskallus hypätä IT-maailman vauhdikkaaseen kelkkaan. Hän mainitsee, että myös pitkäjänteisyys ja kiinnostus sukeltaa syvälle uusiin teknologioihin ovat eduksi alalla. 

”Alamme on sellainen, että välillä pitää vaan hypätä veteen ja kokeilla, onnistuuko uiminen. Sellaisella uskalluksella pääsee pitkälle”, Antti sanoo. 

Haluaisitko Antin kollegaksi? Katso avoimet työpaikat täältä
Työpaikat
Kategoriat: People

Uusimmat blogimme